Ympäristöahdistus ja toivo

Tikkurilassa on tarjolla 4.3. asti harvinainen mahdollisuus hiljentyä biofilian ja biofobian äärelle. Taiteilija ja ympäristökasvattaja Marika Tomu Kaipainen on koonnut erikoislaatuisen näyttelyn . Valoisa tila jakautuu kahtia. Vasemmalla palaa muistokynttilä potkukelkan luona ja valkoinen vana vie muistotilaisuuden pöydän luo. Oikealla seinällä katsovat omaiset: erilaiset eläimet. Kuka on kuollut? Eteläsuomalainen talvi? Luonto tai osa siitä? Valokuvissakin on väkevästi läsnä sekä elämä että kuolema. Kristo Muurimaan valokuvasta katsovat kuolevan nisäkkään kaihoisat silmät: sika on jätetty kitumaan. Näyttely ei kuitenkaan herätä vain biofobiaa, pelkoa ja kammoa joka saa kääntämään pään poispäin luonnosta, vaan myös biofiliaa, rakkautta elollista kohtaan. Suru ja kiukku voivat olla elämää palvelevia voimia, jotka saavat etsimään yhdessä muutosta. Monet ovat ryhtyneet puolustamaan eläinten oikeuksia nähtyään Muurimaan kuvia. Myös Esa Ringbomin valokuvissa on esimerkkejä ihmisen j

Maaliskuun alussa on tarjolla harvinainen mahdollisuus: viikonloppu luonnon keskellä, jossa voi käsitellä ympäristöahdistusta ja toivoa. Tunteiden kohtaaminen ja käsittely tarvitsee aikaa. Keskittymisestä ja hiljentymisestä on sitä enemmän hyötyä, mitä vaikeammat aiheet ovat kyseessä. Iloitsen siitä, että pääsen soveltamaan englanninkielisestä kirjallisuudesta löydettyjä ympäristöahdistuksen ja toivon työskentelyjä retriitin puitteissa. Paikka, Heponiemi, palvelee hienosti tarkoitusta: metsä, järvenranta, sauna ja tammisto. Mukana on hyvä tiimi: Mika KT Pajunen ja Ulla Oinonen järjestävät esimerkiksi luontoon liittyvää hartauselämää. Retriitissä tarjotaan mahdollisuus paitsi hiljaa olemiseen, myös yhteiseen työskentelyyn, joissa tunteista puhutaan. Retriitin kehys on kristillinen, mutta haluamme järjestää retriitin niin, että monenlaiset ihmiset kokisivat sen palvelevaksi. Retriittiin voi tulla, vaikkei muuten olisikaan aktiivinen seurakuntaelämään osallistuja. Paikkoja on viel