Ympäristöahdistus ja toivo

Ilmastomarssi, puheenvuoro, Panu Pihkala, Senaatintori, Helsinki, 20.10.2018 Tänään on toivon päivä! Me elämme radikaalin toivon varassa. Edustan tänään Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa. Kirkolla on ollut vuodesta 2008 lähtien oma ilmasto-ohjelma ja kirkon piirissä on tehty paljon, mutta yhtä lailla kirkkoa kuin kaikkia yhteiskunnan osa-alueita kohtaa nyt sama haaste: meidän on kerta kaikkiaan päästävä business-as-usual-mallin ulkopuolelle. Hetkeksi koneet seis ja kriisikokous pystyyn. Mitä me aikuisten oikeasti teemme, jotta voimme katsoa itseämme ja lapsiamme silmiin? On totta, että me emme voi Suomessa tehdä kaikkea. Me emme voi päättää koko maailman puolesta. Mutta me voimme tehdä oman osamme siten, että annamme maailmalle viestin. Me voimme tehdä parhaamme ja me voimme samalla löytää uudenlaisen kelvollisuuden itsemme ja toistemme silmissä. Ajatelkaa: kuinka mahtavaa olisi, jos voisimme olla aidosti ylpeitä itsestämme ja Suomen toiminnasta? Evankelisluterila...

IPCC:n raportti kutsuu suruun ja toimintaan Se on järkytys. Ympäristöjärkytys, ilmastoshokki. Nimittäin se, miten paljon vaurioita ilmastolle on jo synnytetty ja se, miten valtavasti ihmiskunnan tulisi muuttaa suuntaansa. Miten näitä tietoja ja tunteita käsitellään? Yritämmekö vain purra hammasta ja keskittyä faktoihin? Vahva näkemykseni on, että meidän tulisi käsitellä myös tunteita. Siihen tulisi yhdessä keksiä keinoja. Miten voisimme uskaltaa kokea tunteitamme? Yksi tärkeä keino on ilmastonmuutos-tilanteen käsittely suruprosessina. Surussa on kyse menetyksestä, mutta pohjimmiltaan muutoksesta. Kaikki ei muutu taianomaisesti hyväksi, mutta suru voi myös kirkastaa elämää. Toisin sanottuna: Ilmastotyö ei ole pelkkää luopumista, vaan myös mahdollisuus merkityksellisempään elämään. Surututkija William Worden kiteyttää neljä olennaista tehtävää suruprosesseissa: - Menetyksen kohtaaminen. - Menetykseen liittyvien tunteiden kohtaaminen. - Muuttuneeseen tilanteesee...