Ärjän festarit veivät toiseen maailmaan
Surffausta Oulujärvellä, teatteria metsässä keskellä yötä, asiantuntijat iltanuotiolla. Ärjän taidefestarit on kokemus, jota ei ole helppo tiivistää.
Ärjän taidefestarit olivat melkoinen voimannäyte kainuulaiselta Vaara-kollektiivilta. Vaatii viitseliäisyyttä ja luovuutta, jotta yli sata ihmistä saadaan kokoontumaan saarelle keskellä Oulujärveä.
Ohjelman monipuolisuus herätti kunnioitusta. Taidokasta musiikkia ja teatteria. Keskusteluja asiantuntijoiden kesken ja satunnaisissa kohtaamisissa. Leirintäalue ja hiekkarannat. Muutama rituaali ja yön yli kestävä esitys, johon uppoutuu.
Kokemuksena Ärjä on niin monitahoinen, että en edes yritä antaa tässä kokonaisarviota. Syksyllä Elonkehä-lehdessä Isla Rasinkangas kirjoittaa laajemmin festareista. Tyydyn kolmeen tuokiokuvaan.
1. Itse saari
Ärjänsaari on helmi, jonka simpukka on avautumassa. Olen kiertänyt jo pitkään Suomen luontopaikkoja, mutta tämä on yksi vaikuttavimmista. Noin viiden kilometrin mittainen saari on suuri hiekkakasa: niin suuri, että rantatöyräät ovat paikoitellen monta kymmentä metriä korkeita jyrkänteitä. Havumetsät ovat vanhoja, valoisia ja sammaleisia. Rantanäkymät toivat mieleen – harvinaista kyllä – Kalifornian legendaarisen Big Surin.
Saari on myös toivoa tuova esimerkki luonnonsuojelusta. Se oli hakkuu-uhan ja myymisen alla, mutta pelastettiin Metsähallituksen omistamaksi suojelualueeksi. Matkailua kehitetään vähitellen. Luonnollisesti Oulujärvi tarjoaa venekyytejä.
Vaelsin saaren länsiosan ympäri myöhään illalla ja itäosan ympäri aamulla. Jos harrastaisin yhä luontovalokuvausta, olisivat retket kestäneet tuplasti yhtä kauan ja kuvia olisi kertynyt satoja. Mäntyjen ja hiekan vuorovaikutus on sekä leikkisää että eloonjäämistaistelun kaltaista.
2. Kajakkiorkesteri
Festivaalin alkuvaiheissa istuimme hiekkarannalla katselemassa aavalle ulapalle, josta alkoi kantautua pasuunan soitto. Jukka Takalon kajakkiorkesteri lipui paikalle: kaksi kanoottia ja kajakki, kokonainen yhtye.
Esitys oli mieliinpainuva jo pelkkänä suorituksena ja tunnelmansa vuoksi, mutta Takalon uudet laulut ovat hyvin kiinnostavia myös sanoituksiltaan. Luontosuhdetta ja ympäristönsuojelun haasteita käsiteltiin useammassa laulussa. Spotifysta löytyy single, jonka molemmat kappaleet, Suomi & Kesäilta järvenrannalla, antavat ajateltavaa myös näiden teemojen suhteen. Ajattelin kirjoittaa niistä enemmän joskus toiste, sitä ennen suosittelen biisien tsekkaamista.
3. Ärjän yö
Aurinko laskee, puhelimet ja kellot on kerätty pois, ja 70 hengen ihmisjoukkio lähtee vaeltamaan Ärjänsaaren metsään. Sateen jälkeinen kosteus häilyy ilmassa. Kohta alkaa kantautua saksofonin yksinkertainen melodia, rytmiltään kuin putoavat pisarat. Polun vieressä seisoo pian hyönteispäinen ihmishahmo, aivan vaiti, ja siirtymä unen kaltaiseen maailmaan tapahtuu nopeasti.
Vaara-kollektiivi on viime vuosina tehnyt erittäin ansiokasta yhteiskunnallista esitystaidetta. Talvivaaran tragediaa käsittelevää näytelmää kävivät katsomassa sekä kaivoksen vastustajat että puolustajat. Itse löysin Vaaran netistä, kun tein tutkimusta Päin helvettiä?-kirjaani varten. Kollektiivi on käsitellyt myös ympäristöahdistuksen ja esimerkiksi ympäristösurun teemoja.
Ärjän yö-esitys oli monitulkintainen, mutta heijasteli useita ympäristön ja ihmiskunnan tulevaisuuteen liittyviä teemoja. Päähenkilö, Erkki, oli ajautunut lievästi sanottuna ristiriitaiseen luontosuhteeseen. Yön pimentyessä mentiin syvemmälle sekä metsään, hämäryyteen, että Erkin mielen sopukoihin. Huumoriakaan ei ollut unohdettu.
Saaren tarjoamat jyrkät rantatöyräät ja aavat maisemat avasivat mahdollisuuden hämmästyttävään visuaalisuuteen, jota käytettiin esityksessä taitavasti. Pitkissä rantakohtauksissa tapahtui uppoutuminen liikkeeseen, paikkaan ja musiikkiin. Hitaasti kesäisen yön sinisävyt vaalenivat auringonnousuksi ja teltassa vietettyjen unien jälkeen oli vaikea tietää, mikä päivä oli kyseessä.
Toivottavasti festarit saavat jatkoa; suunnitelmat ovat kuulemma jo olemassa. Saarella voisi olla vähän pidempäänkin. Sitä odotellessa on tarjolla ympäristötunteita käsittelevää esitystaidetta Helsingissä: Nomadia (Ylioppilasteatteri Mustikkamaan kesäteatterissa) ja Rakkaudesta-esitys (Circo). Jälkimmäiseen kirjoitin itsekin muutaman uudissanan, vuoden 2040 näkökulmasta, jota myös Ärjän tulevaisuus-keskusteluissa sivuttiin. Ärjän asiantuntijakeskusteluista riittäisi niin paljon keskusteltavaa, etten edes yritä, vaan lausun omalta osaltani vain kiitoksen.
P.S. Julkiset kiitokset kaikkien järjestäjien lisäksi myös erityisesti Juho Hannikaiselle, joka soitti saksofonilla ympäristötunteet-alustukseni teemoja sykähdyttävästi.
Ärjän taidefestarit olivat melkoinen voimannäyte kainuulaiselta Vaara-kollektiivilta. Vaatii viitseliäisyyttä ja luovuutta, jotta yli sata ihmistä saadaan kokoontumaan saarelle keskellä Oulujärveä.
Ohjelman monipuolisuus herätti kunnioitusta. Taidokasta musiikkia ja teatteria. Keskusteluja asiantuntijoiden kesken ja satunnaisissa kohtaamisissa. Leirintäalue ja hiekkarannat. Muutama rituaali ja yön yli kestävä esitys, johon uppoutuu.
Kokemuksena Ärjä on niin monitahoinen, että en edes yritä antaa tässä kokonaisarviota. Syksyllä Elonkehä-lehdessä Isla Rasinkangas kirjoittaa laajemmin festareista. Tyydyn kolmeen tuokiokuvaan.
1. Itse saari
Ärjänsaari on helmi, jonka simpukka on avautumassa. Olen kiertänyt jo pitkään Suomen luontopaikkoja, mutta tämä on yksi vaikuttavimmista. Noin viiden kilometrin mittainen saari on suuri hiekkakasa: niin suuri, että rantatöyräät ovat paikoitellen monta kymmentä metriä korkeita jyrkänteitä. Havumetsät ovat vanhoja, valoisia ja sammaleisia. Rantanäkymät toivat mieleen – harvinaista kyllä – Kalifornian legendaarisen Big Surin.
Saari on myös toivoa tuova esimerkki luonnonsuojelusta. Se oli hakkuu-uhan ja myymisen alla, mutta pelastettiin Metsähallituksen omistamaksi suojelualueeksi. Matkailua kehitetään vähitellen. Luonnollisesti Oulujärvi tarjoaa venekyytejä.
Vaelsin saaren länsiosan ympäri myöhään illalla ja itäosan ympäri aamulla. Jos harrastaisin yhä luontovalokuvausta, olisivat retket kestäneet tuplasti yhtä kauan ja kuvia olisi kertynyt satoja. Mäntyjen ja hiekan vuorovaikutus on sekä leikkisää että eloonjäämistaistelun kaltaista.
2. Kajakkiorkesteri
Festivaalin alkuvaiheissa istuimme hiekkarannalla katselemassa aavalle ulapalle, josta alkoi kantautua pasuunan soitto. Jukka Takalon kajakkiorkesteri lipui paikalle: kaksi kanoottia ja kajakki, kokonainen yhtye.
Esitys oli mieliinpainuva jo pelkkänä suorituksena ja tunnelmansa vuoksi, mutta Takalon uudet laulut ovat hyvin kiinnostavia myös sanoituksiltaan. Luontosuhdetta ja ympäristönsuojelun haasteita käsiteltiin useammassa laulussa. Spotifysta löytyy single, jonka molemmat kappaleet, Suomi & Kesäilta järvenrannalla, antavat ajateltavaa myös näiden teemojen suhteen. Ajattelin kirjoittaa niistä enemmän joskus toiste, sitä ennen suosittelen biisien tsekkaamista.
3. Ärjän yö
Aurinko laskee, puhelimet ja kellot on kerätty pois, ja 70 hengen ihmisjoukkio lähtee vaeltamaan Ärjänsaaren metsään. Sateen jälkeinen kosteus häilyy ilmassa. Kohta alkaa kantautua saksofonin yksinkertainen melodia, rytmiltään kuin putoavat pisarat. Polun vieressä seisoo pian hyönteispäinen ihmishahmo, aivan vaiti, ja siirtymä unen kaltaiseen maailmaan tapahtuu nopeasti.
Vaara-kollektiivi on viime vuosina tehnyt erittäin ansiokasta yhteiskunnallista esitystaidetta. Talvivaaran tragediaa käsittelevää näytelmää kävivät katsomassa sekä kaivoksen vastustajat että puolustajat. Itse löysin Vaaran netistä, kun tein tutkimusta Päin helvettiä?-kirjaani varten. Kollektiivi on käsitellyt myös ympäristöahdistuksen ja esimerkiksi ympäristösurun teemoja.
Ärjän yö-esitys oli monitulkintainen, mutta heijasteli useita ympäristön ja ihmiskunnan tulevaisuuteen liittyviä teemoja. Päähenkilö, Erkki, oli ajautunut lievästi sanottuna ristiriitaiseen luontosuhteeseen. Yön pimentyessä mentiin syvemmälle sekä metsään, hämäryyteen, että Erkin mielen sopukoihin. Huumoriakaan ei ollut unohdettu.
Saaren tarjoamat jyrkät rantatöyräät ja aavat maisemat avasivat mahdollisuuden hämmästyttävään visuaalisuuteen, jota käytettiin esityksessä taitavasti. Pitkissä rantakohtauksissa tapahtui uppoutuminen liikkeeseen, paikkaan ja musiikkiin. Hitaasti kesäisen yön sinisävyt vaalenivat auringonnousuksi ja teltassa vietettyjen unien jälkeen oli vaikea tietää, mikä päivä oli kyseessä.
Toivottavasti festarit saavat jatkoa; suunnitelmat ovat kuulemma jo olemassa. Saarella voisi olla vähän pidempäänkin. Sitä odotellessa on tarjolla ympäristötunteita käsittelevää esitystaidetta Helsingissä: Nomadia (Ylioppilasteatteri Mustikkamaan kesäteatterissa) ja Rakkaudesta-esitys (Circo). Jälkimmäiseen kirjoitin itsekin muutaman uudissanan, vuoden 2040 näkökulmasta, jota myös Ärjän tulevaisuus-keskusteluissa sivuttiin. Ärjän asiantuntijakeskusteluista riittäisi niin paljon keskusteltavaa, etten edes yritä, vaan lausun omalta osaltani vain kiitoksen.
P.S. Julkiset kiitokset kaikkien järjestäjien lisäksi myös erityisesti Juho Hannikaiselle, joka soitti saksofonilla ympäristötunteet-alustukseni teemoja sykähdyttävästi.
Kommentit
Lähetä kommentti