Hyönteiset ja ympäristöahdistus

(kuva: IHME Contemporary Art Festival)

Ötököillä ja ympäristöahdistuksella on vaikuttavia yhteyksiä. Toukokuun IHME-nykytaidefestivaalit antoivat aihetta pohtia asiaa tarkemmin.

Uusimmassa Voima-lehdessä on kirjoitukseni ”Hyönteiskammo ympäristöahdistuksen muotona” (Voima 7/2018, s.40). Siinä käsittelen etenkin punkkeja ja niistä tehtyjä lööppejä. Punkit ovat vaaraksi, mutta ilmiössä yhdistyy monta ulottuvuutta. Iltapäivälehdet myyvät itseään pelolla. Syvemmällä tasolla on kyse siitä, että ilmastonmuutoksen myötä leviävät punkit ovat myös laajemman ympäristöahdistuksen esiinkutsujia.

Mutta lukekaa siitä teemasta lisää Voimasta. Olen iloinen tuohon lehteen osallistumisesta, sillä Voima on tehnyt vuosikausia erittäin ansiokasta vastakulttuurista tiedonvälitystä Suomessa. Tässä blogissa kirjoitan lisää IHME-festivaalien työpajasta ja sen herättämistä ajatuksista.

Vantaalla elää erikoinen olento: halavasepikkä-kuoriainen. Vilkkaan asutuksen reunoilta löytyy kosteikkoja, joissa tämä uhanalainen ötökkä asustaa. Se on ainutlaatuinen olio, jääkauden jäljiltä sinne jäänyt. IHME-festivaalin päätaideteos oli vuonna 2018 elokuva, joka kertoo halavasepikästä ja on katsottavissa YLE Areenassa: ruotsalaisen taiteilija Henrik Håkanssonin THE BEETLE-elokuva.

Festivaaleilla ohjasimme yhdessä taidekasvattaja ja ympäristötutkija Henrika Yliriskun kanssa Ympäristöahdistus ja taidekasvatus -työpajan, jossa käsittelin osittain Voima-lehden kirjoituksen teemoja. Ylirisku loi tapahtumaan mielenkiintoisen taideprojektin, jossa osallistujat saivat rakentaa eri materiaaleista hyönteisen, jota he kantoivat mukanaan tietyn aikaa – kunnes hyönteinen kuolisi. Valokuvia ja tietoa projektista löydät tästä linkistä.

Ympäristöahdistuksen ja ötököiden kannalta projekti herätti kysymyksen siedätyshoidon mahdollisuudesta. Jos punkit ja muut ötökät ovat usein ympäristöahdistuksen kuvia, voisiko tästä seurata se, että näiden ötököiden kohtaaminen olisi yksi keino käsitellä ympäristöahdistusta? Toimiko Yliriskun taideprojekti paitsi lajienvälisyyden esille nostajana, myös siedätyshoitona?

Tietoa tuloksista ei ole, mutta on mielenkiintoista ajatella, missä määrin tällainen leikittelevä ja samalla vakava kanssaeläminen saattoi auttaa hyönteisten ja ympäristöahdistuksen kohtaamisessa. Taideprojekti kosketteli myös muita olennaisia teemoja ympäristöahdistuksen kannalta, kuten kuolevaisuutta. Ympäristöahdistuksen ja kuoleman käsittelyn suhteesta kirjoitin paljon kirjassani Päin helvettiä? Ympäristöahdistus ja toivo.

Kuolemasta lisää siis kirjassa ja tässä blogissakin joskus toiste. Päätän tämän tekstin spekulatiiviseen pohdintaan. Voisiko hyönteisten kohdalla ilmentyä psyykkinen toimintamalli, jossa negatiiviseksi koettujen asioiden vastapainoksi etsitään samaan aihepiiriin liittyviä, positiiviseksi katsottuja asioita? Eräänlainen tasapainotus, jota etsitään samaan kategoriaan kuuluvien asioiden kautta?

Mistä kaikesta kumpuaa se valtava kiinnostus, jota syötäviin hyönteisiin on kohdistettu? Ilmiölle on varmasti useita syitä, kuten se syvälle piintynyt tottumus, että ratkaisuja ongelmiin haetaan jostain uudesta. Hyönteisten syöminen on länsimaissa todellakin uusi asia ja siitä etsitään ratkaisua keskeiseen haasteeseen, ruoan turvaamiseen. Samalla se, kuinka hyönteiset herättävät sekä inhoa että kiehtovuutta, lisää voimakasta kiinnostusta aihepiiriin.

Yksi syy voi hyvin olla myös se, että haemme positiivisempia hyönteisuutisia, joilla pyrimme tasapainottamaan hyönteisiin liittyviä uhkakuvia. Yksinkertaistettuna: punkkien vastapainoksi sirkat. Uhan vastapainoksi potentiaali. Samankaltaista mielenhalua, jota voisi kutsua myös etujen etsimiseksi (benefit finding), ilmenee vaikkapa sään suhteen. Pellot kuivuvat – mutta eikö helle ole mukavaa uimarannoilla? Pyrkimys realistiseen tilannearvioon piirtyy tärkeänä, jotta ei langettaisi katteettomaan optimismiin eikä myöskään liioiteltaisi muutenkin tarpeeksi vahvaa pessimismiä.