Lyhyt kommentti hoivakriisiin
”Minulle erityisen läheinen on kysymys terveydenhuollon arvopohjasta ja eettisyydestä. Näen paljon huolestuttavia merkkejä hoitojärjestelmän pohjan rapautumisesta sekä jonkinlaisen piittaamattomuuden ja häikäilemättömän vahvemman oikeuden periaatteen tunkeutumisesta terveydenhuoltoon. Silti en ole menettänyt uskoani sen kykyyn uudistua ja löytää omista perusteistaan vastuullinen tapa edetä huomiseen. Mutta välillä tämä usko horjuu. Silloin olen kiusauksissa ajatella, että kaikki murenee käsistä ja että ahneus voittaa aina lähimmäisenrakkauden. Se on paha tunne, joka helposti antaa periksi epätoivolle.”
(Kirjoittanut vuonna 2004 Martti Lindqvist, kirjassa Toivosta ja epätoivosta, s. 38-39)
Terveydenhuollon kriisissä ja ekokriisissä on samankaltaisuuksia ihmismielen osalta. Molemmissa on kyse asioista, joista me nykyihmiset olemme kyllä kuulleet, mutta joita emme mielellämme ajattelisi, ellei meidän ole pakko. He, jotka eivät vielä itse kärsi ongelmista (joko henkilökohtaisesti tai läheisten kautta), saattavat onnistua pitkään väistelemään aihepiiriä. Kyse on ongelmista, jotka ovat suuria, kivuliaita, vaikeasti muutettavia ja mahdollisesti syyllisyyttä sekä häpeää aiheuttavia. Molempiin kriiseihin liittyy pelko siitä, että itse (tai läheisemme) joudumme avuttomaan asemaan, voimattomiksi. Siksi niin usein välttelemme koko aihepiiriä ja yritämme kätkeä tunteemme.
Martti Lindqvistin kirjan kyseinen luku ”Särkynyt maailma” viittaa lyhyesti myös ekokriisiin, mutta käsittelee ennen kaikkea sitä yleistä dynamiikkaa, jota vaikeisiin systeemitason ongelmiin liittyy. Tarkastelun kohteena on sekä laaja yhteiskunnallinen taso että yksilötaso. Muutama lainaus:
"Nykymaailmassa elämä on eettisesti arveluttavalla tavalla lähes kokonaan määritelty markkinoiksi. Meillä on yhä vähemmän asioita, tilanteita, ympäristöjä ja suhteita, jotka eivät jollakin tavalla taipuisi markkinoiden logiikkaan. - - Tällaisia alueita, missä markkinat johtavat helposti riistämiseen ja raateluun sekä hyvän tuhoutumiseen, ovat esimerkiksi intiimit ihmissuhteet, kasvatus, taide, uskonto, hoidon maailma sekä ylipäätään auttamistyö." (47-48)
Vielä muutama lainaus niistä muodoista, joihin nykyaika ihmisiä saattaa ajaa:
”Toisaalta hetken nautinto arvotetaan kaiken yläpuolelle. - - Toisaalta raatamisesta tulee uuden ajan uskonto. - - tämän pintamaailman vetovoima on ihmeellinen. Se viettelee mukaansa.” (40)
”Aavistelen nykymuotoisen narsismin liittyvän ennen kaikkea häpeän problematiikkaan. - - Kun ei voi näyttää sitä, minkä tuntee totuudeksi ja millaisena kaipaa tulevansa hyväksytyksi, niin täytyy kuvitella epätodellinen todeksi ja esittää sitä.” (49-50)
”Mitä vanhemmaksi tulen, sitä varmempi olen siitä, että ihmisen luonnollinen kyky luopua on hyvin vähäinen. Tuntuu myös siltä, että nykymaailmassa tuo kyky pikemminkin heikkenee kuin vahvistuu. Ihminen pyrkii sementoimaan itsensä omaan maailmaansa, mikä on onnetonta sekä hänen itsensä että jälkipolvien ja luonnon näkökulmasta.” (51)
"Toivo on kykyä haluta, että huominen olisi." (103)
P.S. Olen ammentanut Lindqvistin ajattelusta moneen kohtaan kirjassani Päin helvettiä? Ympäristöahdistus ja toivo (2017, saatavana nyt myös e-kirjana)
(Kirjoittanut vuonna 2004 Martti Lindqvist, kirjassa Toivosta ja epätoivosta, s. 38-39)
Terveydenhuollon kriisissä ja ekokriisissä on samankaltaisuuksia ihmismielen osalta. Molemmissa on kyse asioista, joista me nykyihmiset olemme kyllä kuulleet, mutta joita emme mielellämme ajattelisi, ellei meidän ole pakko. He, jotka eivät vielä itse kärsi ongelmista (joko henkilökohtaisesti tai läheisten kautta), saattavat onnistua pitkään väistelemään aihepiiriä. Kyse on ongelmista, jotka ovat suuria, kivuliaita, vaikeasti muutettavia ja mahdollisesti syyllisyyttä sekä häpeää aiheuttavia. Molempiin kriiseihin liittyy pelko siitä, että itse (tai läheisemme) joudumme avuttomaan asemaan, voimattomiksi. Siksi niin usein välttelemme koko aihepiiriä ja yritämme kätkeä tunteemme.
Martti Lindqvistin kirjan kyseinen luku ”Särkynyt maailma” viittaa lyhyesti myös ekokriisiin, mutta käsittelee ennen kaikkea sitä yleistä dynamiikkaa, jota vaikeisiin systeemitason ongelmiin liittyy. Tarkastelun kohteena on sekä laaja yhteiskunnallinen taso että yksilötaso. Muutama lainaus:
"Nykymaailmassa elämä on eettisesti arveluttavalla tavalla lähes kokonaan määritelty markkinoiksi. Meillä on yhä vähemmän asioita, tilanteita, ympäristöjä ja suhteita, jotka eivät jollakin tavalla taipuisi markkinoiden logiikkaan. - - Tällaisia alueita, missä markkinat johtavat helposti riistämiseen ja raateluun sekä hyvän tuhoutumiseen, ovat esimerkiksi intiimit ihmissuhteet, kasvatus, taide, uskonto, hoidon maailma sekä ylipäätään auttamistyö." (47-48)
Vielä muutama lainaus niistä muodoista, joihin nykyaika ihmisiä saattaa ajaa:
”Toisaalta hetken nautinto arvotetaan kaiken yläpuolelle. - - Toisaalta raatamisesta tulee uuden ajan uskonto. - - tämän pintamaailman vetovoima on ihmeellinen. Se viettelee mukaansa.” (40)
”Aavistelen nykymuotoisen narsismin liittyvän ennen kaikkea häpeän problematiikkaan. - - Kun ei voi näyttää sitä, minkä tuntee totuudeksi ja millaisena kaipaa tulevansa hyväksytyksi, niin täytyy kuvitella epätodellinen todeksi ja esittää sitä.” (49-50)
”Mitä vanhemmaksi tulen, sitä varmempi olen siitä, että ihmisen luonnollinen kyky luopua on hyvin vähäinen. Tuntuu myös siltä, että nykymaailmassa tuo kyky pikemminkin heikkenee kuin vahvistuu. Ihminen pyrkii sementoimaan itsensä omaan maailmaansa, mikä on onnetonta sekä hänen itsensä että jälkipolvien ja luonnon näkökulmasta.” (51)
"Toivo on kykyä haluta, että huominen olisi." (103)
P.S. Olen ammentanut Lindqvistin ajattelusta moneen kohtaan kirjassani Päin helvettiä? Ympäristöahdistus ja toivo (2017, saatavana nyt myös e-kirjana)
Kommentit
Lähetä kommentti